Lautakunnan puheenjohtaja esittää Rauman Lyseosta luopumista

Rauman kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Matias Marttinen (kok.) esittää, että sisäilmaongelmia paossa olevalle Uotilan peruskoululle etsittäisiin ratkaisuksi kokonaan uusi tilaratkaisu, koska entisen Lyseon koulurakennuksen ongelmiin ei ole näkyvissä ratkaisuja.

Marttinen sanoo, että toistuvat asiantuntijaselvitykset ja rakennuksen tutkimukset tuottavat tietoa, johon ei voi päätöksiä enää perustaa. Tutkimukset toistuvat, korjaukset jatkuvat ja kaikesta huolimatta oppilaiden ja henkilökunnan oireilu vain jatkuvat.

Marttinen katsoo, että tilanne on kärjistynyt niin pitkälle, ettei koulutyö Lyseon tiloissa voi enää jatkua. Hän sanoo uskovansa ja kuulevansa asiassa oppilaiden ja henkilökunnan esiin tuomiin oireisiin ja ongelmiin.

– Jokin muu tilaratkaisu on saatava, esimerkiksi parakkityyppiset väliaikaistilat. Olen tällä kannalla ja uskon muidenkin lautakunnan jäsenten olevan tämän ratkaisun puolella. Myös kaupunginhallituksen on otettava asia käsittelyynsä, Marttinen sanoo.

Uotilan koulutilakysymys tulee ottaa esille myös Rauman kaupunginhallituksessa, Marttinen sanoo.